Uutisia
26.1.2010
Laitoksen uudet webbisivut julkaistu
Itä-Suomen yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksen uudet
webbisivut on julkaistu osoitteessa
www.uef.fi/cs.
Laitoksen vanhoja sivuja ei enää aktiivisesti ylläpidetä.
Siirtymävaiheessa uusien sivujen sisältö on osin puutteellista,
joten tietoja kannattaa etsiä myös vanhoilta sivuilta.
16.12.2009
Savon Sanomien väitöskirjapalkinto Konstantin Hyppöselle
Tietojenkäsittelytieteen laitoksella erikoissuunnittelijana työskentelevä
filosofian tohtori Konstantin Hyppönen on saanut
Savon Sanomien
väitöskirjapalkinnon. Palkinto jaetaan vuosittain yhteiskuntatieteiden,
kauppatieteiden ja tietojenkäsittelytieteen alalle.
Hyppönen tutki väitöskirjassaan
Open Mobile Identity: "Secure identity
management and mobile payments using hand-held devices"
matkapuhelinten turvallisen ja luotettavan tunnistamisen menetelmiä.
11.12.2009
Jussi Parkkinen laitoksen johtajaksi
Itä-Suomen yliopiston rehtori on nimittänyt tietojenkäsittelytieteen
laitoksen johtajaksi professori Jussi Parkkisen Joensuusta ja
varajohtajaksi professori Matti Nykäsen Kuopiosta. Professori Parkkinen on
aiemmin työskennellyt Kuopion yliopistossa, Lappeenrannan teknillisessä
yliopistossa ja Joensuun yliopistossa. Professori Nykänen on aiemmin
työskennellyt Helsingin yliopistossa ja Kuopion yliopistossa.
21.10.2009
SAMeT-hanke etenee Irlannissa
Tietojenkäsittelytieteen laitoksen ja Leron (Irish Software Engineering
Research Centre) tutkimusyhteistyötä on esitelty
Leron uutiskirjeessä otsikolla AHAA Assessment in Action Point.
Kyseessä on ADEPT-arviointimenetelmä, johon on sovitettu arviointia
yrityksen ketterästä sovelluskehityksestä, ja jonka toimivuutta on
testattu muun muassa autoteollisuudelle ohjelmistoja tekevissä
yrityksissä. Tutkimusyhteistyön seuraava vaihe on käynti yrityksessä
ja yrityksessä tapahtuneiden muutosten arviointi syksyn 2009 aikana.
3.9.2009
Konstantin Hyppöselle väitöskirjapalkinto
Konstantin Hyppösen Identiteetin hallintaa ja mobiilimaksuja
käsitellyt väitöskirja palkittiin Kuopion yliopiston avajaisissa
vuoden 2009 väitöskirjapalkinnolla. FT Konstantin Hyppönen työskentelee
tällä hetkellä tietojenkäsittelytieteen laitoksella
erikoissuunnittelijana. Palkinto jaettiin kunkin tiedekunnan
parhaalle väitöskirjalle.
Lisätietoja:
http://www.kampus.uku.fi/tiedotteet/tiedote.shtml?v=2009&tied=12519731429727
16.6.2009
SAMet-tutkimusyhteistyö käynnistyi Irlannissa
SAMet-tutkimushankkeen kansainvälinen tutkimusyhteistyö Irish Software
Engineering Research Centre:n kanssa käynnistyi projektipäällikkö
Paula Savolaisen ja suunnittelija Anu Valtasen vierailulla Lerossa
sijaitsevassa tutkimuskeskuksessa. Yhteistyön tavoitteena on testata
Suomessa CMMI-malliin perustuvaa prosessien arviointimenetelmää Adeptia,
jota on kehitetty Irlannissa, sekä vertailla Irlannissa ja Suomessa
arvioinneissa saavutettuja tuloksia. Tekesin ja yritysten rahoittamassa
SAMeT-hankkeessa tutkitaan varsinkin pienten ja kasvavien
ohjelmistoyritysten prosesseja, ja arviointimenetelmän testaus sekä sen
käyttökelpoisuuden arviointi ovat osa tutkimushanketta.
Lisätietoja:
www.lero.ie, paula.savolainen(at)uku.fi
29.5.2009
Sosiaali- ja terveydenhuollon tietotekniikan paras paperi
Sosiaali- ja terveydenhuollon tietotekniikan tutkimuspäivät
järjestettiin
tänä vuonna Jyväskylässä 27.-28.5. Tikesos-hankkeessa toteutettava
prosessimallinnuksen osahanke oli päivillä esillä artikkelissa, jossa
hankkeen työntekijät Aki Miettinen, Jaana Nevalainen ja Päivi Röppänen
esittelivät prosessimallinnuksen menetelmän kehittämistä sosiaalihuollon
toimintaprosessien kuvaamiseen. Artikkeli palkittiin tutkimuspäivien
parhaana paperina.
http://www.sosiaaliportti.fi/Page/11101f95-e052-47c7-823d-5079923e0ba0.aspx?groupId=ed02bc9e-c0de-44f8-b0f3-e6d5d8846c56&announcementId=0e069596-dcb6-4e9e-b442-24ed576ae5d9
30.4.2009
Marko Hassinen Serverin vuoden opettajaksi
Tietojenkäsittelytieteen opiskelijoiden ainejärjestö Serveri
valitsi vuoden opettajaksi filosofian tohtori Marko Hassisen, joka
työskentelee assistenttina tietojenkäsittelytieteen laitoksella.
27.4.2009
ICANNGA 09 kongressi Kuopiossa
Kuopion yliopiston ympäristötieteen ja tietojenkäsittelytieteen
laitoksen järjestivät yhdeksännen ICANNGA (International Congress on
Adaptive and Natural Computing Algoritms) kongressin Kuopion yliopistolla
23.-25.4.2009. Kongressissa oli n. 100 osallistujaa 22 eri maasta.
Lisätietoja envi.uku.fi/icannga.
18.3.2009
Tanja Toroin väitöstilaisuus 17.4.2009
FM Tanja Toroin väitöskirja "Testing Component-Based Systems -
Towards Conformance Testing and Better Interoperability"
tarkastetaan informaatioteknologian ja kauppatieteiden tiedekunnassa
perjantaina 17.4.2009 klo 12 Snellmanian luentosalissa L22.
Vastaväittäjänä on dosentti Ville Leppänen (Turun yliopisto)
ja väitöstilaisuuden valvojana professori Martti Penttonen.
Yleisö on tervetullut tilaisuuteen.
22.2.2009
Konstantin Hyppösen väitöstilaisuus 13.3.2009
FM Konstantin Hyppösen väitöskirja "Open Mobile Identity: Secure identity
management and mobile payments using hand-held devices"
tarkastetaan informaatioteknologian ja kauppatieteiden tiedekunnassa
perjantaina 13.3.2009 klo 12 Medistudian auditoriossa ML1.
Vastaväittäjänä on professori David Naccache (ENS Department d'Informatique
Equipe de Cryptographie, Pariisi)
ja väitöstilaisuuden valvojana professori Martti Penttonen.
Yleisö on tervetullut tilaisuuteen.
26.1.2009
Keijo Haatajan väitöstilaisuus 6.2.2009
DI,FL Keijo Haatajan väitöskirja "Security Threats and Countermeasures in
Bluetooth-Enabled Systems"
tarkastetaan informaatioteknologian ja kauppatieteiden tiedekunnassa
perjantaina 6.2.2009 klo 12 (Mediteknian auditorio).
Vastaväittäjänä on professori Susanne Wetzel (Stevens Institute
of Technology, USA)
ja väitöstilaisuuden valvojana professori Martti Penttonen.
Yleisö on tervetullut tilaisuuteen.
26.11.2008
Kuopion ja Joensuun tietojenkäsittelytiede yhdistyy
Kuopion yliopiston hallitus päätti kokouksessaan 26.11.2008 Itä-Suomen
yliopiston uudesta hallintorakenteessa. Rakenteessa Kuopion ja Joensuun
yliopistojen tietojenkäsittelytieteen laitokset muodostavat
yhden kahdella kampuksella toimivan tietojenkäsittelytieteen laitoksen
(School of Computing). Laitos sijoittuu Luonnontieteiden ja
metsätieteiden tiedekuntaan.
11.9.2008
Maija Marttila-Kontio Kuopion yliopiston vuoden opettajaksi
Tietojenkäsittelytieteen laitoksen yliassistentti Maija Marttila-Kontio
valittiin Kuopion yliopiston vuoden opettajaksi. Valinta julkistetiin
yliopiston lukuvuoden avajaisissa. Vuoden opettajan valitsee yliopiston
hallitus ylioppilaskunnan esityksestä.
Maija Marttila-Kontio on kunnostautunut opetuksen kehittämisessä
ja hankkinut pedagogista koulutusta yliopiston opetustehtäviin.
Ainejärjestö Serveri on valinnut hänet useaan kertaan vuoden
opettajaksi. Tällä hetkellä hän työskentelee vierailevana tutkijana
Hollannissa.
14.8.2008
Topi Haapio vierailevaksi tutkijaksi West Virginia Universityyn
Tietojenkäsittelytieteen jatko-opiskelija FL Topi Haapio lähtee
elo-tammikuuksi 2008-2009 vierailevaksi tutkijaksi West Virginia
Universityyn Yhdysvaltoihin. Opintovapaan TietoEnatorin
projektipäällikön tehtävistä mahdollistaa Nokia Oyj:n Säätiön apuraha.
Vierailun aikana hän viimeistelee väitöskirjaansa ohjelmistoprojektien
työmäärien hallinnan kehittämisestä yhteistyössä professori Tim Menziesin kanssa.
Professori Menzies on viitatuimpia ohjelmistoprojektien
työmäärätutkijoita maailmassa ja tekee yhteistyötä
ohjelmistoprojektien laadun kehittämiseksi mm. NASA:n kanssa.
Lisätietoja: haapio@hytti.uku.fi (Topi Haapio)
anne.eerola(a)uku.fi (prof. Anne Eerola, väitöskirjatyön ohjaaja)
http://www.wvu.edu (West Virginia University)
http://menzies.us (prof. Tim Mezies)
13.6.2008
15. ECSE-kesäkoulu 5.-8.8.2008
East Finland Universities Graduate School in Computer Science and
Engineering (ECSE) announces the 15th International Summer School
in Novel Computing. This year the courses will be held at
University of Kuopio.
The summer school will consist of two courses:
Course 1 (SE): "Software Testing: Techniques, Tools, and Processes" by Adjunct Professor, Docent Mika Katara (Tampere University of Technology)
Course 2 (CI): Computational intelligence (data mining, machine learning) by Jaakko Hollmén (Helsinki University of Technology)
The registration form for the summer school is open.
http://www.cs.uku.fi/15issnc/
20.5.2008
Laitoksen tutkijoille apurahoja
Tietojenkäsittelytieteen laitoksen tutkija Tanja Toroi on saanut suomalaisen
Konkordia-liiton apurahan väitöskirjansa viimeistelyyn. Tutkija Juha Holopainen
on saanut Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Savon rahaston yksivuotisen
tutkimusapurahan. Tutkija Paula Savolainen on saanut Saastamoisen säätiön
apurahan tutkimustyöhön ja jatko-opintoihin ulkomailla.
18.4.2008
ITKA valmistuneiden juhla pe 16.5 klo 13.00
Kuopion yliopiston informaatioteknologian ja kauppatieteiden
tiedekunnan perinteinen valmistuneiden juhla pidetään
perjantaina 16.5.2008 klo 13.00 Microteknian luentosalissa E14-15
(Mikrokatu 1 F). Juhlaan kutsutaan mukaan kaikkia viimeisen vuoden
aikana tiedekunnassa valmistuneita maistereita, lisensiaatteja ja tohtoreita
omaisineen sekä tiedekunnan laitosten henkilökuntaa.
Ilmoittautumiset 9.5 mennessä erkki.pesonen@uku.fi
7.2.2008
Nokia Scholarship apuraha Juha Holopaiselle
Tietojenkäsittelytieteen laitoksen tutkija Juha Holopainen on saanut
5000 euron Nokia Scholarship -apurahan tutkimukselleen "Älykkyys
emergenteissä järjestelmissä". Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää
sek älykkään emergentin järjestelmän toimintaperiaatteita että
keinotekoisen emergentin järjestelmän rakentamiseen liittyviä
haasteita.
7.2.2008
Paula Savolainen FiSMA:n hallitukseen
FiSMA valitsi syyskokouksessaan uudeksi yhdistyksen hallituksen jäseneksi
yliassistentti Paula Savolaisen Kuopion yliopiston
tietojenkäsittelytieteen laitokselta.
Finnish Software Measurement Association FiSMA ry
(www.fisma.fi)
edistää ohjelmistotuotannon ja järjestelmäsuunnittelun laatua ja
mitattavuutta. FiSMA on Suomen virallinen edustaja ISO/IEC-standardointityössä
sekä ISBSG:n (International Software Benchmarking Standards Group) jäsen.
2.1.2008
Marko Jäntin väitöstilaisuus 1.2.2008
FM Marko Jäntin väitöskirja "Difficulties in Managing Software Problems
and Defects"
(Ongelmanhallinnan ja virheidenhallinnan vaikeudet)
tarkastetaan informaatioteknologian ja kauppatieteiden tiedekunnassa
perjantaina 1.2.2008 klo 12 (Microteknian auditorio).
Vastaväittäjänä on professori Ilkka Haikala (Tampereen teknillinen
yliopisto ja väitöstilaisuuden valvojana professori Pekka Toivanen.
Yleisö on tervetullut tilaisuuteen.
IT-viikon juttu väitöskirjasta
19.12.2007
Ohjelmistoalan koulutuksella yrityksille kilpailukykyä
Kuopion yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksen äskettäin
päättynyt SYKE-hanke edisti pohjoissavolaisten ohjelmistoalan pk-yritysten
kilpailukykyä vajaan kahden vuoden aikana koulutuksen ja verkostoitumisen
keinoin. Hankkeen aikana kehitettiin toimintatapa, jossa usean yrityksen
koulutustarpeita selvitettiin, suunniteltiin niitä vastaavat opintokokonaisuudet
ja valittiin sopivat opiskelumenetelmät. Koulutukset järjestettiin
paikallisesti Kuopiossa ja Varkaudessa.
Osana SYKE-hanketta kerättiin tietoa yritysten tulevista koulutus- ja
kehittämistarpeista.
Hankeen rahoittajina olivat Euroopan unioni, Itä-Suomen lääninhallitus ja
yritykset ja se toteutettiin 1.1.2006-30.11.2007.
Hankkeen aikana järjestettiin 47 koulutustilaisuutta.
Projektin vastuullisen johtajana toimi professori Jarmo Ahonen,
projektipäällikkönä Paula Savolainen ja koulutussisältöjen
suunnittelijana Hanna-Miina Sihvonen.
18.10.2007
Marko Hassisen väitöstilaisuus 16.11.2007
FL Marko Hassisen väitöskirja "Studies in Mobile Security"
tarkastetaan informaatioteknologian ja kauppatieteiden tiedekunnassa
perjantaina 16.11.2007 klo 12.
Vastaväittäjänä on FT Valtteri Niemi (Nokia Research Center)
ja väitöstilaisuuden valvojana professori Martti Penttonen.
Yleisö on tervetullut tilaisuuteen.
18.10.2007
Petri Pehkosen väitöstilaisuus 10.11.2007
FM Petri Pehkosen väitöskirja "Methods for mining data from genome wide
high-throughput technologies"
tarkastetaan informaatioteknologian ja kauppatieteiden tiedekunnassa
lauantaina 10.11.2007 klo 12 (Tietoteknian auditorio).
Vastaväittäjänä on professori Tapio Salakoski (Turun yliopisto)
ja väitöstilaisuuden valvojana professori Garry Wong.
Yleisö on tervetullut tilaisuuteen.
27.8.2007
Timo Koposen väitöstilaisuus 21.9.2007
FM Timo Koposen väitöskirja "Evaluation of maintenance processes on open
source software projecs through defect and version management systems"
tarkastetaan informaatioteknologian ja kauppatieteiden tiedekunnassa
perjantaina 21.9.2007 klo 12 (Mediteknian auditorio).
Vastaväittäjänä on professori Reijo Sulonen Teknillisestä korkeakoulusta
ja väitöstilaisuuden valvojana professori Jarmo Ahonen.
19.6.2007
Koulutuksesta vauhtia ohjelmistoyritysten kansainvälistymiseen
Pk-yrityksille suunnattu kansainvälistymiskoulutus on tuonut runsaasti
tietoa ja kokemusta koulutukseen osallistuneille ohjelmistoyrityksille.
SYKE-hankkeen järjestämän koulutuksen aikana on solmittu
yhteistyösopimuksia ja päästy hyvään vauhtiin yhteistyöneuvotteluissa
Lehdistötiedote.
SYKE-hankkeen kotisivut.
11.6.2007
ECSE, CBU ja Centek kesäkoulut
ECSE: 14.th International Summer School in Novel Computing
järjestetään 6.-9.8.2007 Lappeenrannassa. Kesäkoulussa järjestetään
kaksi kurssia:
prof. Jiri Matas: Sequential Analysis for Time-constrained Vision Problems
prof. Tero Päivärinta: Proactive Research on Systems Development
Lisätietoja: http://www.it.lut.fi/opiskelu/ecse/14issnc/.
Cross-Boarder University (CBU)-hankkeen kesäkoulu järjestetään
Kuopiossa 13.-22.8.2007. Kesäkoulun aiheina ovat
tietoturva ja rakenteiset dokumentit. Tarjolla on kolme kurssia,
jokaisesta saa 2 opintopistettä:
"Elliptic Curve Cryptography", luennoitsijana Prof. Loren Olson,
University of Tromsø, Norja.
"Fault tolerance and computer security", luennoitsijana Olli Vertanen.
"Querying XML Documents and Data", luennoitsijana Pekka Kilpeläinen.
Kurssit sopivat sekä perus- että jatko-opiskelijoille. Lisätietoja
kursseista ja kesäkoulusta osoitteessa
http://www.cs.uku.fi/cbu/summer_school_2007/
Ilmoittautuminen 13.7. mennessä, samassa osoitteessa.
Centek-kesäkoulu: Käytettävyys, ergonia ja muotoilu järjestetään
Microteknialla 16.-17.8.2007. Lisätietoja osoitteesta
http://centek-kesakoulu2007.savonia-amk.fi/.
30.5.2007
Serverin vuoden opettaja: Maija Marttila-Kontio
Ainejärjestö Serverin hallitus valitsi vuoden 2006-2007 opettajaksi
Maija Marttila-Kontion, joka sai 30% äänistä. Toiseksi äänestyksessä
tuli Marko Hassinen (22%) ja kolmanneksi Tapio Grönfors (13%).
19.4.2007
ITKA:n valmistuneiden juhla 11.5.2007
Kuopion yliopiston informaatioteknologian ja kauppatieteiden tiedekunnan
5. valmistuneiden juhla pidettiin perjantaina 11.5 klo 13.15 alkaen
Snellmanian luentosalissa L22
Valmistuneiden juhla on tarkoitettu valmistuneiden maistereiden,
lisensiaattien ja tohtoreiden juhlaksi, jossa vuoden aikana tutkintotodistuksen
saaneet voivat tavata toisiaan juhlan merkeissä, koska erillista
todistuksenjakotilaisuutta ei järjestetä. Valmistuneiden juhla
järjestetään vuosittain.
Lisätietoja: Erkki Pesonen, p. 017-162562, erkki.pesonen@uku.fi
5.3.2007
Niina Päivisen väitöstilaisuus 30.3.2007
FL Niina Päivisen väitöskirja "Scale-free Clustering: A Quest for the
Hidden Knowledge" tarkastetaan informaatioteknologian ja kauppatieteiden
tiedekunnassa perjantaina 30.3.2007 klo 12.00 Microtowerin Sky 1 salissa.
Vastaväittäjänä on professori, FT Pasi Fränti, tietojenkäsittelytieteen ja
tilastotieteen laitos, Joensuun yliopisto ja väitöstilaisuuden valvojana
professori Tapio Grönfors, Kuopion yliopisto.
Väitöskirjan tiivistelmä.
Yleisö on tervetullut tilaisuuteen.
14.2.2007
International student prize to a computer science student
Dmitry Kuptsov
Rector Matti Uusitupa has granted an International Student Prize to a
computer science student Dmitry Kuptsov. For the last six years,
computer science students have always won International Student Prizes.
The prize is awarded by the rector on the basis of excellent academic
success and active involvement in the international student community.
1.2.2007
Pelaamalla maisteriksi?
Kuopion yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos on kehittänyt
leikkimielisen nettipelin, jolla voi testata tietämystään
tietojenkäsittelystä, opiskelusta Kuopion yliopistossa ja Kuopiosta
opiskelijakaupunkina.
Peli on uudentyyppinen esittelymateriaali tietojenkäsittelytieteen
opiskelusta ja on suunnattu omaa opiskelualaansa etsiville lukiolaisille.
Pelissä tutustutaan alaan ja opiskeluun henkilöiden ja kertomusten kautta.
Kysymykset testaavat vastaajan tietämystä ja loogista päättelykykyä.
Tuurillakin voi pärjätä, koska pelissä vastataan monivalintakysymyksiin.
Kerättyjen pisteiden perusteella pelaaja saa arvion siitä, ovatko hänen
tietonsa maisteritasoa, kandidaattitasoa, ylioppilastasoa vai alle
arvostelun. Jokaisen kuukauden parhaiden pelaajien kesken arvotaan
lippupaketteja Kuopio RockCock -festareille ensi kesäksi.
Peliä voi pelata netissä osoitteessa
http://katiska.uku.fi/maisteripeli/
1.2.2007 alkaen.
Lisätietoja:
Tutkimusjohtaja Erkki Pesonen, erkki.pesonen@uku.fi, p. 050 583 1399
16.1.2007
Richard Lenz'n vierailuluento 25.1.2007
PD, Dr. Ing. Richard Lenz (University
Hospital Giessen and Marburg Gmbh, Marburg, Saksa) pitää
vierailuluennon aiheesta:
"Aspects of evolutionary information systems in healthcare"
torstaina 25. 1 klo 10.15-11.45 Microteknian
salissa E16-17.
Luennon tiivistelmä on luettavissa osoitteessa
http://www.cs.uku.fi/kurssit/teksti-Lenz.htm.
3.1.2007
Juha Mykkäsen väitöstilaisuus 26.1.2007
FM
Juha Mykkäsen
väitöstilaisuus on perjantaina 26.1.2007 klo 12.00
tietoteknian auditoriossa. Tarkastettavan väitöskirjan nimi on
"Specification of Reusable Integration Solution in Health Information
Systems". Vastaväittäjänä on PD, Dr. Ing. Richard Lenz, University
Hospital Giessen and Marburg Gmbh, Marburg, Saksa.
Väitöskirjan tiivistelmä on luettavissa osoitteessa
http://www.uku.fi/vaitokset/2007/ISBN978-951-781-985-5jmykkanen.htm.
Väitöskirja on luettavissa pdf-muodossa osoitteessa
http://www.uku.fi/vaitokset/2007/isbn978-951-781-985-5.pdf.
Yleisö on tervetullut tilaisuuteen.
13.12.2006
SAKU-joukkue sai liikeidea palkinnon
Terve Kuopio -ohjelman nimikkopalkinto 1000 euroa ympäristö- ja
turvallisuusalojen parhaasta liikeideasta myönnettiin SAKU-joukkueelle.
Joukkueen jäsenet, Marko Hassinen, Maija Marttila-Kontio ja Heli Tervo,
työskentelevät Kuopion yliopistossa tietojenkäsittelytieteen laitoksella.
SAKUn liikeidea, dokumentointi- ja tietopalvelu terveydenhuollon
kenttätyöhön ja sen laaduntarkkailuun, on syntynyt joukkueen
tutkimustyön tuloksena. Työssä painotetaan erityisesti käytettävyyttä,
hoidon jäljitettävyyden tuomaa potilasturvaa ja vahvoja
tietoturvaratkaisuja.
Lisätietoja Teknian uutiset-sivulla:
http://teknia.fi/main.asp?sid=1&sivu=8&kpl=196&o=8
13.11.2006
FL Risto Honkasen väitöstilaisuus pe 24.11 klo 12.00 ML3
Filosofian lisensiaatti, yliassistentti Risto Honkasen väitöskirja
"Towards Optical Communication in Parallel Computing" tarkastetaan
informaatioteknologian ja kauppatieteiden tiedekunnassa.
Väitöstilaisuus on perjantaina 24.11.2006 klo 12.00 Medistudian
salissa ML 3. Yleisö on tervetullut tilaisuuteen.
Vastaväittäjinä ovat dosentti, FT Martti Forsell, VTT ja professori
Erkki Mäkinen, Tampereen yliopisto ja väitöstilaisuuden valvojana
professori martti Penttonen, Kuopion yliopisto.
Väitöskirjan tiivistelmä on osoitteessa
http://www.uku.fi/vaitokset/2006 noin viikkoa ennen väitöstilaisuutta.
4.9.2006
Sähköiset palveluta helpottavat terveydenhuollon arkea
Kuopion yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksella kehitetty
ensihoidon dokumentointijärjestlmä on konkreettinen esimerkki
sähköisestä tulevaisuudesta. Kuuntele assistentti Marko Hassisen,
tutkija Maija Marttila-Kontion ja tutkija Heli Tervon haastettelu
Radio Kantista.
Radio Kantin haastattelu.
20.6.2006
Uudet opiskelijat valittu
Tietojenkäsittelytieteen yhteisvalinnassa valittiin Kuopion yliopiston
tietojenkäsittelytieteen koulutusohjelmaan 98 uutta opiskelijaa. Yhteisvalinnan
hakijamäärä laski hieman edellisvuodesta, samoin laski ensisijaisesti Kuopioon
hakeneiden määrä. It-alan työvoiman kysynnän ollessa kasvussa alalle
hakeutuvien opiskelijoiden määrän pieneneminen on huolestuttava ilmiö.
Valitut opiskelijat.
25.5.2006
Yliopiston 40-vuotisjuhla
Kuopion yliopiston henkilöstön 40-vuotisjuhla pidettiin
Väinölänniemen kasinolla pe 19.5. Juhlan teeman oli
70-luku, joka näkyi useiden osallistujien pukeutumisessa.
Ohjelmassa oli hallintojohtajan tervetuliaissanat,
rehtorin iloinen ja hauska tervehdys, Veikko Jokelan
muisteloita yliopiston alkuajoista,
argentiinalaista
tangoa (laulua, soittoa ja tanssiesitys), Savon Zakiran
napatanssiesitys ja
näytelmä, Campus-kvartetin acapella-laulua Pekka Kilpeläisen
johdolla, sekä tanssimusiikkia kahden yliopiston
bändin (Heikki Lesto & The Moments Hits ja Uncle John's
Blues Band) esittämänä.
19.5.2006
ITKAn 4. maisterijuhla
Informaatioteknologian ja kauppatieteiden tiedekunnan neljäs
maisterijuhla pidettiin perjantaina 19.5 klo 14 auditoriossa L22.
Maisterijuhlaan osallistui 20 maisteria sekä runsas joukko heidän
omaisiaan. Kaikkiaan kuluneen lukuvuoden aikana tiedekunnasta
valmistui 90 maisteria (54 FM, 24 KTM ja 12 YTM).
Opiskelijoiden tervehdykset esittivät FM Hannu Mäyrä ja KTM
Terttu Ruotsalainen. Rehtori Matti Uusitupa kunnioitti tilaisuutta
läsnäolollaan.
12.5.2006
Jussi Paananen sain Fullbright Saastamoinen stipendin
Bioinformatiikan väitöskirjaa valmisteleva FM Jussi Paananen sai
Fullbright Saastamoinen tutkijastipendin jatko-opintoihin Yhdysvalloissa.
Paananen on valmistunut filosofian maisteriksi tietojenkäsittelytieteen
koulutusohjelmasta ja tekee työskentelee A.I.Virtanen instituutissa
Garry Wongin tutkimusryhmässä.
Yliopistolehden haastattelu
Mediatiedote
4.5.2006
Piia Räsänen Serverin vuoden luennoitsija
Tietojenkäsittelytieteen opiskelijoiden ainejärjestö
Serveri valitsi vuoden luennoitsijaksi vs. lehtori Piia Räsäsen.
4.5.2006
Laitoksen työtyytyväisyys esillä Acatiimi-lehdessä
Tietojenkäsittelytieteen laitos sai erinomaisen tuloksen
yliopiston tekemässä työtyytyväisyyskyselyssä. Acatiimi
lehdessä 4/2006 esiteltiin laitosta ja sen toimintaa
esimerkkinä työtyytyväisestä yksiköstä.
Linkki artikkeliin.
11.4.2006
KYTKY-hankkeesta ensimmäinen filosofian lisensiaatti
Honeywell Oyj:llä työskentelevä Jorma Mattila on valmistunut filosofian
lisensiaatiksi, pääaineena tietojenkäsittelytiede. Tutkimus käsitteli
prosessimittaustietoon perustuvaa paperitehtaan kulutuslaskentaa ja
tuotevalikoiman optimointia.
Jorma Mattilan jatko-opinnot tulivat mahdolliseksi syksyllä 2003, kun
Itä-Suomen
lääninhallitus myönsi rahoituksen yrityksessä työskentelevien henkilöiden
jatko-opiskelumallin kehittämiselle. Hanke on nimeltään KYTKY eli Kuopion
Yliopiston ohjelmistotekniikan Tohtorikoulutuksen Kehittäminen
Yritysyhteistyössä.
14.3.2005
Ohjelmistoyrityksille täsmäkoulutusta
Pohjoissavolaiset ohjelmistoyritykset tulevasta saamaan täsmäkoulutusta
tänä ja ensi vuonna. Kuopion yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos on
käynnistänyt SYKE-hankkeen, jonka avulla selvitetetään pk-kokoluokan
ohjelmistoyritysten koulutustarpeet ja organisoidaan tarpeita vastaavaa
koulutusta. Hanke toimii samalla verkostoijana ja on yksi järjestäjistä
30.3 Microtekniassa pidettäväss ict-alan yrityksille suunnatussa seminaarissa.
Linkki mediatiedotteeseen.
24.1.2005
International Student Prize to a computer science student
Boris Nechaev
Rector Matti Uusitupa has granted the International Student Prize to a
computer science student Boris Nechaev. For the last five years, four
computer science students won International Student Prizes. The prize
is awarded by rector on the basis of excellent academic success and
active involvement in the international student community.
Tiedote.
25.1.2005
SYKE-hanke sai rahoitusta
Pohjois-Savon ohjelmistoyritysten kilpailukykyä edistävä SYKE-hanke sai
Itä-Suomen lääninhallitukselta myönteisen rahoituspäätöksen. Hanke kerää tietoa
pk-kokoluokan ohjelmistoyritysten koulutus- ja kehittämistarpeista ja organisoi
yritysten henkilöstön osaamisen kohottamiseen tähtäävää koulutusta. Hankkeessa
on mukana 12 ohjelmistoyritystä. Hankkeen toteutusaika on 1.1.2006 - 30.6.2007.
Vastuullisena johtajana toimii Jarmo Ahonen, projektipäällikkönä Paula
Savolainen ja suunnittelijana Hanna-Miina Sihvonen.
22.11.2005
Professorin virat kiinnostavat
Tietojenkäsittelytieteen laitoksella auki olleet kaksi professorin
virkaa herättivat runsaasti kiinnostusta. Tietojenkäsittelytieteen
professorin virkaan oli 13 hakijaa ja informaatiotekniikan
professorin virkaan 6 hakijaa. Neljään assistentin virkaan hakemuksia
tuli yhteensä 26 kappaletta.
2.11.2005
Bioinformatiikkaa Shanghaissa
Tietojenkäsittelytieteen laitoksen tutkija Jani Kekäläinen oli
yhdessä neurobiologian laitoksen tutkijoiden kanssa
käynnistämässä bioinformatiikan työpajaa Shanghaissa.
Lehdistötiedotteeseen.
12.10.2005
Informaatiotekniikasta ensimmäinen maisteri
Kuopion yliopiston informaatiotekniikan koulutusohjelmasta
on valmistunut ensimmäinen maisteri. Maisteripaperit sai Mikko
Heinonen, joka aloitti opiskelun vuonna 2001, samaan aikaan kuin
koulutusohjelma perustettiin sovelletun fysiikan ja
tietojenkäsittelytieteen laitosten yhteisenä hankkeena.
Heinonen selvitti gradussaan
muistikorttien I/O-sovelluksia kämmenmikrotietokoneilla.
Lehdistötiedotteeseen.
16.9.2005
Tkt-laitoksen joukkue IT-Futis tapahtumassa
Tietojenkäsittelytieteen laitoksen joukkue osallistui
ainejärjestö Serverin järjestämään vuotuiseen
IT-Futis tapahtumaan.
6.9.2005
TEKES-rahoitusta SerAPI, Avointa ja ZipIT hankkeille
Ohjelmistotekniikan tutkimushankkeet
SerAPI,
Avointa ja
ZipIT
joissa laitoksemme tutkijat ovat mukana saivat TEKES:ltä jatkorahoitusta.
Hankkeiden kotisivut:
SerAPI
Avointa
ZipIT
15.8.2005
FINSIG'05: 2005 Finnish Signal Processing Symposium
FINSIG'05 - 2005 Finnish Signal Processing Symposium -
pidetään Kuopiossa 25 elokuuta 2005. Symposium on tarkoitettu
nuorille tutkijoille (maisteriopiskelijoille ja jatko-opiskelijoille)
jotka ovat suuntautuneet signaalinkäsittelyyn. FINSIG-05
teemoina ovat signaalinkäsittelyn teoria, suunnittelu ja sovellukset.
FINSIG'05.
18.7.2005
ECSE Kesäkoulu: Tietojärjestelmät ja tietoturva
Itä-Suomen yliopistojen tietojenkäsittelytieteen
tutkijakoulu ECSE järjestää 12. kesäkoulunsa Kuopiossa
7.-12.8.2005. Kesäkoulun rinnakkaisten kurssien aiheet ovat
Security Aspects of Mobile Communication (mobiilijärjestelmien
tietoturva) josta luennoi tohtori Elena Trichina sekä
Information Systems (tietojärjestelmät), josta luennoi
professori Juhani Iivari.
12th International Summer School in Novel Computing.
22.6.2005
Opiskelijavalinnan tulokset
Tietojenkäsittelytieteen koulutusohjelman
opiskelijavalinnassa uusiksi opiskelijoiksi valittiin
75 ensisijaisesti Kuopioon hakenutta hakijaa ja lisäksi
40 ensisijaisesti muihin yliopistoihin hakenutta hakijaa.
Lisäksi valittiin englanninkieliseen
IMPIT maisteriohjelmaan 12 uutta opiskelijaa.
Valinnan tulokset
11.6.2005
Yliopiston kuudes tohtoripromootio
ITKA-tiedekunnan promoottorina toimi professori
Tapio Grönfors. Hän promovoi kaksi kunniatohtoria ja
yhden kauppatieteen tohtorin. Tanssiaisissa hän pyörähteli
vauhdikkaasti puolisonsa kera
(kolmas kuva). Erkki Pesonen osallistui promootion
promovoitavana LYT-tiedekunnasta ja oli mukana myös
promootiopurjehduksella
(kolmas kuva).
26.5.2005
Bioinformatiikan tutkimus imaisi mukaansa
Jatko-opiskelija Petri Pehkosen haastattelu Acatiimi lehdessä:
"Bioinformatiikan tutkimus imaisi mukaansa".
20.5.2005
ITKA-tiedekunnan maisterijuhla

Informaatioteknologian ja kauppatieteiden tiedekunnan kolmatta
maisterijuhlaa vietettiin perjantaina 20.5 klo 14 Microteknian
auditoriossa. Juhlaan ja kukitukseen osallistui 20 maisteria viimeisen
vuoden aikana valmistuineista 69 maisterista.
Savon Sanomien verkkolehden artikkeli juhlasta.
12.5.2005
Maija Marttila-Kontio Serverin vuoden luennoitsija
Ainejärjestö Serveri valitsi
Maija Marttila-Kontion vuoden
luennoitsijaksi.
Hän sai äänestyksessä yli 40% äänistä.
11.4.2005
Virpi Hotti: Työelämästä tohtoriksi
Virpi Hotti Radio Kantin haastattelussa 16.4 klo 11 ja klo 19 (88,1 MHz).
21.3.2005
Keijo Haataja: Pitääkö kännykkäviruksista huolestua?
Keijo Haataja Radio Kantin haastattelussa.
11.3.2005
Professori Jarmo Ahosen virkaanastujaisesitelmä 11.3.2005 klo 14
Tietojenkäsittelytieteen professori (opetusalana ohjelmistotekniikka)
FT, Dos. Jarmo J. Ahosen virkaanastujaisesitelmä: "Ohjelmistotekniikan
tutkimuskohteita" pidettiin 11.3.2005 klo 14.00 Mikroteknian auditoriossa.
24.2.2005
The prize of international student to computer science student
Rector Matti Uusitupa is granting the prize of international student
to computer science student Ilya Khen. (Rehtori Matti Uusitupa
antaa kansainvälisen opettajan tunnustuspalkinnon
tietojenkäsittelytieteen opiskelijalle Ilya Khenille.
18.2.2005
Opiskelijoille avoin WLAN-yhteys
Laitoksellamme on nyt käytössä Tietotekniikkakeskuksen rakentama uusi
WLAN-infrastruktuuri. Uusi langaton verkko toimii tällä hetkellä laitoksen
ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa, myöhemmin myös auditoriossa ja
jatkossa sama verkko leviää kattamaan koko kampusalueen.
Tähän uuteen langattomaan verkkoon voi kytkeä oman kannettavan ilman
mitään lisämaksuja. Palvelu on avoin henkilökunnalle ja opiskelijoille.
Ainoat vaatimukset verkoon kytkeytymiseksi on ad-tunnus sekä WPA-salausta
tukeva langaton verkkokortti.
Tarkempia ohjeita ja tarvittavat asetukset löytyvät Kampusnetistä
osoitteesta:
https://www.kampus.uku.fi/intra/atkk/tietoliikenne/wlan/WLAN.htm
ja kuuluvuusalueiden etenemissuunnitelma osoitteesta:
https://www.kampus.uku.fi/intra/atkk/tietoliikenne/wlan/kuuluvuus.htm
10.2.2005
IT-Messut 17.2.2005 Microtekniassa
Ainejärjestö Serverin järjestämät IT-Messut torstaina 17.2 kello 9:00-15:00.
Messujen teemana on tietoturva.
Tule kuulemaan maailman johtavia
tietoturva asiantuntijoita (SSH ja F-Secure) sekä tutustumaan Kuopion
IT-alan yrityksiin.
Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Lisätietoja:
http://www.cs.uku.fi/serveri/itmessut/
2.2.2005
Anne Eerola ohjelmistotekniikan professorin virkaan
Kuopion yliopiston hallitus nimitti filosofian tohtori Anne Eerolan
kutsusta tietojenkäsittelytieteen, opetusalana ohjelmistotekniikka,
professorin virkaan toimikaudeksi 1.3.2005 - 28.2.2010.
Anne Eerola on syntynyt 1952 Laitilassa. Hän on valmistunut
ylioppilaaksi 1970 Kupittaan yhteiskoulusta Turussa,
suorittanut Turun yliopistossa filosofian kandidaatin tutkinnon 1975
ja filosofian lisensiaatin tutkinnon 1978 sekä Kuopion yliopistossa
filosofian tohtorin tutkinnon 1994.
Eerola on toiminut Turun yliopistossa 1975 - 1979 mm. assistenttina
ja lehtorina. Vuosina 1979 - 1985 hän työskenteli Oy Wärtsilä Ab:ssä
systeemisuunnittelijana ja suunnittelupäällikkönä ja vuosina 1985 - 1989
Tietosavo Oy:ssä projektipäällikkönä. Vuodesta 1986 alkaen hän toimi
myös sivutoimisena opettajana Kuopion yliopistossa. Anne Eerola on
työskennellyt Kuopion yliopistossa vuodesta 1989 alkaen eri tehtävissä;
mm. yliassistenttina, lehtorina, apulaisprofessorina sekä tutkimusjohtajana.
Kuopion yliopiston tietojenkäsittelytieteen, erityisesti ohjelmistotekniikan
professorina hän on toiminut elokuusta 1999 alkaen.
Anne Eerolan tutkimustyö kohdistuu ohjelmistojen rakenteeseen ja
luotettavuuteen. Tutkimuksessa kehitetään ohjelmistoarkkitehtuureja,
suunnittelumalleja ja sovellusten integrointimenetelmiä. Ohjelmistojen
testausta tutkitaan toisaalta komponenttien toisaalta määritysten
mukaisuuden näkökulmasta. Tietojärjestelmien analyysi- ja
suunnittelumenetelmiä kehitetään rinnan työtoiminnan kehittämisen kanssa.
21.10.2004
Paula Leinosen väitöstilaisuus 5.11.2004
Tietojenkäsittelytieteen laitoksen yliassistentin,
filosofian lisensiaatti Paula Leinosen
väitöstilaisuus pidettiin perjantaina 5.11.2004 klo 12 Microteknian
auditoriossa.
Väitöskirjatutkimuksen nimi on
Automation of Document Structure Transformations.
Vastaväittäjänä oli professori Dr. Anne Brüggemann-Klein Münchenin
teknillisestä yliopistosta.
Väitöstilaisuuden valvojana oli professori Martti Penttonen
tietojenkäsittelytieteen laitokselta.
Väitöskirjan tiivistelmä
2.9.2004
Mauno Rönköstä vuoden 2004 opettaja
Mauno Rönkkö tietojenkäsittelytieteen laitokselta sai vuoden opettaja
tunnustuksen yliopiston avajaisissa 2.9.2004. Hän työskentelee
tällä hetkellä laitoksella pro gradu -tutkielmien ohjaajana.
|